Auto ajettiin junaan, joka lähti kohti Rovaniemeä varttia vaille kymmenen illalla. Junan ravintolassa tavattiin Rovaniemeläinen mainosvalomarkkinoija, joka harmikseen ei pärjännyt Jaakolle jätkänshakissa eikä konnarille muotokuvan piirtämisessä.

Herätys 7.30. Juna saapui Rovaniemelle heti 8 jälkeen. Kiilopäälle saavuimme vähän ennen yhtä päivällä. Haettiin mökin avain. Tehtiin pikku lenkki ilman rinkkoja. Viime päivien runsaiden sateiden takia oli tosi kostea maasto: märkiä soita oli kangasmetsän rinteissäkin. Tuli hiki n. 1 tunnin kuluttua. Illalla oli enemmän kuin uupunut olo: kuinkahan huomenna jaksaa. Sää vaihteli kovasti paisteesta sateeseen. Kävimme syömässä Saariselällä sekä vielä kerran kaupassa. Illalla katseltiin yleisurheilun MM-kisoja. Pilvi kiipesi tikkaita pitkin yläsängylle nukkumaan.

Herätys klo 9.15, siivous ja huoneen luovutus. Klo 10.20 Kiilopään kahviossa. Olo hieman tahmea, ehkä se on jännitystä. Kaikilla näyttää olevan paksummat vetimet, toivottavasti emme palellu. Lopulta jahkailujen jälkeen päätimme valita alkuperäissuunnitelmaa korkeammalla kulkevan lähtöreitin, koska pelkäsimme alempana olevien soiden ylitysten mahdollista vaikeutta. Matka pitenisi n. 3 km.

Vaellus alkoi klo 11. Alussa nousu tuntureille puurajan yläpuolelle ja näimme vaelluksemme ainoat porot. Rinkkojen painot: Jaskalla vesipullon kanssa n. 28 kg ja Liisalla n. 16 kg. Koska Jaakolla oli pelkkä seisominenkin vaikeaa, on ensi kerralla pyrittävä siihen, ettei rinkka painaisi juurikaan yli 20 kg. Pilvin satulalaukuissa oli n. 3,5 kg, mikä ei tuntunut sitä yhtään haittaavan: kiskoi vain koko ajan ylöspäinkin mentäessä. Olikohan sillä kiire kotiin? Jatkossa sen laukkuja pikku hiljaa täytettiinkin sitä mukaa kun ne ruuan kulutuksen myötä kevenivät. Pitää seuraavalla kerralla muistaa ottaa Pilville pevi (= koiran "suitset"), ettei kiskoisi.

Sitten alaspäin vaivaiskoivupensaikkoa: ikään kuin viinitarhassa kulkisi. Lounas nautittiin jokisuvannossa. Keiton alkaessa kiehua vaihtui kaunis aurinkoinen ilma hetkessä sateeksi, mikä ei onneksi kauaa jatkunut. Saavuttuamme alemmas Suomujoen reunamille, löysi Liisa melko paljon herkkutatteja. Samoin ilmestyivät ensimmäiset hyttyset, joista ei vielä ollut haitaksi asti. Mäkäriä tai polttiaisia ei ollut.

Illalla heti kuuden jälkeen saavuimme Suomunruoktulle. Olimme sen verran uupuneita, ettemme jatkaneet siitä enää varaamallemme Tammakkolammen kammille varsinkin, kun sieltä olisi pitänyt heti aamulla tulla samaa reittiä takaisin. Liisa paistoi autiotuvan yleisellä puolella tatit säilöön ja kun porukkaa alkoi ilmestyä sen verta paljon (alueella kaikkiaan n. 15...20 henkilöä), päätimme yöpyä teltassa. Suurin osa selvästi tykkäsi Pilvistä, mutta osa sitten ei. Illan istuimme omalla nuotiollamme ja yövyimme hyisessä teltassa. Öisin lämpötila laski alle nollan. Maan suuren kosteuden takia olisimme tarvinneet avaruushuovan ja/tai ilmatäytteiset makuualustat.

Heräsimme klo 9. Aamupuuhat (nuotio, aamiainen, teltan purku, rinkkojen pakkaus) veivät aina lähes kolme tuntia. Puolilta päivin tuli tunnin sade, joten pääsimme matkaan vasta hieman ennen yhtä. Onneksemme se oli reissumme viimeinen sade, yhtä yöllistä lukuun ottamatta. Runsaimpiin sateisiin melko kömpelön oloiset sadeviittamme olisivat tuskin riittäneet. Tuuletkin olivat onneksemme melko vähäisiä. Vasta vaelluksemme aikana käsitimme, että kyllä pahempia kelejä varten on syytä varautua kunnollisilla, sadetta ja tuulta pitävillä vaatteilla. Omamme olivat vain vähän sinne päin.

Suomujoen ylittävän sillan jälkeen valitsemme Kotalammen kautta kulkevan reitin, mikä vielä koko Vinttilänojan matkan oli kovin kivikkoista ja huonokulkuista ja väliin oli jyrkkiäkin nousuja. Paikoin oli kuitenkin upeita jokipoukamia ja puroja, missä vesi oli aivan turkoosin vihreän kirkasta. Löysimme poron luurangonkin: mikä lie syönyt sen, mutta ainakin Pilvi pelkäsi mennä sen lähelle. Ohitimme saman vaeltajaparin kolme kertaa ja he meidät, muita ei näkynyt.

Päästyämme riittävän ylös, muuttui polku taas ihanaksi "Getsemanen" puutarhapoluksi. Taukopaikka puurajalla, jossa lämmin ihana auringonpaiste. Kännykkäänkin tuli ensimmäistä kertaa pilarit ja heti täydet. Olimme siis Sokostin vaikutusalueella, jossa toistaiseksi kuitenkin vain Soneran masto. Soitimme Emmalle (8 v), joka oli erittäin helpottunut, kun emme olleetkaan vielä kuolleet. Sitten kapusimme alas rinnettä, molemmilla rakkoteipit jalassa: Liisalla nilkassa ja Jaakolla varpaassa. Olikohan vaelluskengät olleet liian löysällä?

Saavuimme kahdeksan aikaan Tuiskukurulle, jossa saman verta porukkaa kuin edellisessäkin paikassa. Autiotuvan takaa, mäen päältä löytyi nuotiopaikka ja tasainen kangasmaasto telttaa varten. Paistoimme rauhassa räiskäleitä iltanuotiolla. Nyt Pilvi vainusi eri toten tuoksuja. Palelimme jälleen yöllä ja Pilvi kiisteli sopivasta petipaikasta Liisan jalkojen kanssa.

Heräsimme heti kahdeksan jälkeen ja pääsimme matkaan heti klo 11 jälkeen. Juuri ennen lähtöämme pärräsi ohitsemme henkilökuntaa: kaksi miestä, joilla molemmilla oli semmonen pikkunen ja ketterä maastoauto. Kapusimme kohti puurajaa. Pilvi veti innokkaasti kuten koko matkan, jos vain annettiin. Ilma oli jälleen mitä mainioin pilvipouta. Ei siis liian kuuma vaikka hyvin hiki irtosikin taas kerran. Polku kulki jälleen tunturin reunoilla jo tutuiksi käyneissä puutarhoissa. Maisemat olivat mukavat. Tauoilla tuntui olevan aina niin poikkinainen olo eikä rinkatkaan tuntuneet yhtään kevenevän. Taisi tulla myös liian pitkä ruuan väli.

Laskimme melko loivasti alaspäin ja näimme jo Sokostin. Polku oikaisi suon yli ja sitten vielä yhden mäen yli Luirojärven rantaan. Luirojoki piti kahlata yli: kengät pois ja hyiseen jokeen. Onneksi vesi oli vain pohkeeseen eikä virtakaan ollut kova. Pilvillä ei mitään ongelmia vaan veti Jaakon vaivatta yli. Luiron kämppäalue oli kuin leirintäalue: paljon väkeä ja mökkejä. Saunakin olisi ollut, mutta jatkoimme kohti kammiamme, joka oli järven toisella reunalla. Emme osanneet valita oikeata polkua kauempaa rannasta ja siksi jouduimme rämpimään parin suon yli. Siitä hyvästä pääsimme kuitenkin kulkemaan hienon hiekkarannan kautta, joka yhtäkkiä ilmestyi Luiron muuten soiselle rannalle.

Lopulta perillä kammilla ja täysin uupuneena. Kammi oli soma "maakellari", jonka katolla kasvoi puolukka. Sisälle mahtui kaksi sänkyä ja nätti takka. Takka lämmitti muurin kylkeä. Ovessa oli pieni ikkuna, jonka läpi paistoi yöllä täyskuu suoraan Luirojärveltä. Ulkona oli hyvä nuotiopaikka penkkeineen ja vajassa puuta, saha ja kirves. Rautavartinen kirves oli ruostunut lähes poikki, josta soitimme tiedonannon. Syötiin lihapataa sekä tatteja sipulin ja voin kera. Ilta oli tuulinen, mutta sateeton. Rommitee maistui paitsi silloin, kun Jaakko hämärässä paukut tehdessään erehtyi luulemaan ruokaöljypulloa rommipulloksi! Sitten siirryttiin vielä takkatulen ääreen lämmittelemään ja viimeisten yömyssyjen jälkeen uni maittoi.

Nukuimme pitkään. Kymmenen aikaan pari herraa asteli pihan läpi, josta Pilvi tietysti nosti pienoisen rähinän. Jatkoivat matkaansa. Pesuvadin vesi oli pinnasta jäätynyt yön aikana. Syötiin aamiaista pitkään.

Sitten toteutettiin matkasuunnitelman muutos, joka oli edellisenä päivänä alkanut hahmottua. Alkuperäinen tavoite oli kulkea Luirolta takaisin kahdessa päivässä. Se olisi kuitenkin vaatinut 20 km päivämatkoja (Luirojärveäkään ei olisi nyt tulva-aikaan päässyt kiertämään pohjoispuolelta, mikä olisi lisännyt pari kilometriä matkaa ja Luirojokikin olisi pitänyt kahlata uudemman kerran), jotka alkoivat vaikuttaa turhan rankoilta monesti hyvinkin kivikkoisessa maastossa. Yksi mahdollisuus olisi ollut lähteä heti ja jättää toinen Raappana-yö viettämättä. Toisaalta rauhallisempi päivä ja Sokostilla käyntikin kiinnosti. Niinpä päätettiin muuttaa matkareitti Aittajärvelle, jonne on Luirolta vain noin 20 km matkaa. Aittajärvelle tulee hiekkatie (huonokuntoinen, mutta kulkukelpoinen) ja tilasimme sinne perjantaiksi taksin hakemaan meidät. Ivalon taksi erehtyi arvioimaan matkan kaksinkertaiseksi (Aittajärvi - Kiilopää, teitä pitkin vajaat 60 km) ja pudotti hinnan alun tuhannesta markasta 600 markkaan. Saariselän taksi suostui sitten 400 markkaan, joka olisi varmaan suurin piirtein mittari päälläkin oleva hinta.

Iltapäivällä, kun tuuli oli hieman laantunut, lähtivät Jaakko ja Pilvi Sokostin valtaukseen. Liisa jäi herkkutatteja etsimään, koska turhan kivikkoiset Sokostin rinteet eivät häntä ja hänen edellisvuonna murtunutta jalkaansa houkutelleet. Pilvin laukkuihin lastattiin vähäiset eväät. Reitti Sokostille valittiin vasemmalta kurun kautta, koska sitä oli lähtiessä paikallinen "asiantuntija" suositellut. Olihan siellä komeat purot, mutta pitkähkön loivan osuuden jälkeen alkoi aivan turhan jyrkkä loppuosuus. Meinasi usko melkein loppua kivikkojen yli ryömiessä. Huipulle kuitenkin päästiin ja kovasta tuulesta huolimatta sää oli kirkas ja näkymät komeat. Nähtiinpä myös Soneran antenni (matkan päämäärä!). Alas tultiin sitten järkevästi pisintä eli loivinta rinnettä. Lopulta melko ripeän matkanteon ansiosta reissu kesti vain kolme tuntia.

Sillä välin Liisa oli löytänyt herkkutatteja, joista yksi tosi iso ja komea. Tulos: puoli litraa valmista pakkaseen. Sienireissu kului joutuisasti karhua tiiraillessa (kun ei ollut Pilviäkään puolustamassa), hiljaisuutta kuunnellessa ja Sokostia eri kuvakulmista ihaillessa.

Ruuan jälkeen tehtiin vielä illalla tuulen tyyntyessä lätyt. Kymmenen aikaan alkoi tuttu viileys vallata tienoon.

Herättiin ajoissa ja päästiin matkaan yhdentoista aikaan. Sää on erittäin hieno: pilvetön taivas ja kevyt tuulen vire. Alkutaival oli ajoittain melko soinen. Poromiesten lukitun kämpän ääressä pidimme ensimmäisen taukomme. Yksi isompi suo piti kiertää ja lopulta etsiä paikka ylittääksemme Pälkkinäojan, jonka vartta alkumatkamme oli kulkenut. Lopulta puron yli päästiin enempiä kastumatta ja taukopaikka löytyi komealta mäntykankaalta, aurinkoiselta keitaalta.

Matka jatkui erittäin loivana nousuna kohti puurajaa parin tunturin välistä. Ensimmäistä kertaa alkoi hyttysistä ja mäkäristäkin olla todellista kiusaa. Mutta maisemat olivat upeat. Alhaalla soliseva puro jyrkänteen juurella ja ylhäällä tunturin laella välkkyvät pikku lammet. Matka jatkui jälleen alaspäin erittäin huonokulkuista ja kivikkoista rinnettä kohti koskea. Sieltä löytyikin jälleen polku, mikä oli kuitenkin paikoin kovin kivikkoinen.

Ennen Sotapäätä maasto muuttui komeaksi kangasmetsäksi. Sinne olisi ehdottomasti pitänyt leiriytyä. Meillä ei kuitenkaan ollut riittävästi vesivarantoja, joten jatkoimme alkuperäisen ajatuksemme mukaisesti Sotapään ohi puron varteen, mikä oli sitten taas jo aika kosteaa seutua. Leiriydyimme vasta yhdeksältä, kymmenen tunnin kulkemisen jälkeen. Olimme erittäin uupuneita siitä huolimatta, että rinkat olivat jo reilusti keventyneet. Viimeistään tässä vaiheessa selvisi, että alkuperäisuunnitelman mukaiset kahden viimeisen päivän 20 kilometrin taipaleet olisivat luultavasti jääneet haaveeksi. Ilman suurempia rituaaleja vähän keittoa mahaan ja maate.

Aamulla vain teetä korpuilla ja menoksi. Sama metsä jatkui, polku pitkin suon reunaa välillä erittäin kivisenä. Pienten purojen ylityksiä oli vähän väliä. Viimeiset kilometrin tuntuivat todella pitkiltä. Taukojen väli lyhentyi entisestään. Vähän ennen Suomujokea saavuimme Helanderin Kotajärven komeille, mäntykankaisille rannoille.

Vielä pätkän matkaa ja sitten Suomun rannalle. Enää siitä pitäisi päästä yli! Jaakko tekikin sitten kaikki perusvirheet: yli mentävä heti, tästä varmaan pääsee! Ei siinä rinkan vöitäkään ehditty avata, kun jo oltiin menossa. Parin askeleen päästä vesi kiipesi virran voimasta reittä pitkin kohti napaa. Siinä vaiheessa järki voitti ja onneksi perääntyminen onnistui kaatumatta virran mukaan. Kohta oli varmasti virran vuolain. Tästä toivuttuamme löytyikin kahluupaikka enemmän alavirtaan päin saaren kohdalta, joka kansallispuiston retkeilyoppaassammekin mainitaan. Nyt oli tulva-aika, emmekä päässeet yli kastumatta, mutta kylläkin hengissä. Vielä tässäkin Pilviä oli syytä pitää hihnasta, ettei virta olisi vienyt.

Sitten kuivat päälle ja taksia odottelemaan. Sovittuun aikaan, klo 18, oli vielä neljä tuntia. Mutta sattumalta ensimmäiset ihmiset, jotka pariin päivään näimme, oli juuri vaelluksensa päämäärään myös saapunut Ounasvaaran yläasteen 9 D. Heitä hakemaan tulleen bussin kyydissä mekin pääsimme mukavasti Kaunispäälle ja ehdimme vielä peruuttaa sovitun taksikyydin. Samainen taksi haki meidät sitten Kaunispäältä Kiilopäälle, mutta suurin osa matkakustannuksista korvattiin postikortilla.

Sitten jälleen mökkiin ja suihkuun ja viikon hiet ja hyttysöljyt pois. Kävimme syömässä Kakslauttasessa: todella lämmin palvelu ja hyvä ruoka. Illalla nähtiin vielä MM-kisoja (Suomella oli ollut todella huono menestys). Tuuli alkoi tuivertaa, taivas vetäytyi pilveen ja ilma oli kolea. Ihana oli vetäytyä nukkumaan pehmeään sänkyyn mökin lämmössä. Pilvi tiesi jo paikkansa yläpetillä.

Ehdimme sateisessa kelissä Kokkolaan sukulaisten mökille venetsialaisia viettämään noin seitsemän aikaan illalla.

Matkalla toisissa sukulaisissa näimme Häkkisen toisen sijan ja kotiin Nokialle kerkesimme vielä näkemään Aki Parviaisen kultamitaliheiton, lohtua Suomelle!